KOKIMO altARS17 (2017)
Öinen Kiasma muuttuu ajatusten ja aistien huvipuistoksi ensi viikonloppuna
KOKIMO-ryhmä ja parikymmentä featuring-artistia täyttävät Kiasman liikkeellä, äänellä, elämällä ja vaihtoehtoisilla ARS-kokemuksilla.
Taiteilijaryhmä KOKIMOn kokoon kutsuma näyttelyhappening KOKIMO altARS17 avautuu aisteille kahtena iltana Kiasmassa, perjantaina 20. ja lauantaina 21.10. Öinen Kiasma muuttuu ajatusten ja aistien huvipuistoksi, jossa jokainen kävijä kokee oman sisäisen spektaakkelinsa. Illan näyttämönä on paitsi museorakennus, myös kokijoiden omat mielen näyttämöt. Tapahtuma on osa ARS17-näyttelyn ohjelmistoa.
“Olemme halunneet luoda vaihtoehtoisen ARS17-kokemuksen, jonka aikana museo sykkisi lämpimänä ja vallattomana kuin sydän rinnassasi. Olemme kutsuneet vieraiksemme taiteilijoita, joiden teokset ja esitykset tuntuvat, tuoksuvat, maistuvat, kuuluvat ja näkyvät kokonaisvaltaisesti ja kehollisesti”, kertoo KOKIMO-ryhmän jäsen Veera-Maija Murtola.
KOKIMO tutkii ihmisen suhdetta ympäristöönsä sekä tästä syntyviä havaintoja ja kokemuksia. KOKIMO on väline ajatteluun ja elämyksiin, sisäisiin spektaakkeleihin. Ryhmä on perustettu vuonna 2010 ja se on tehnyt esityksiä sekä Suomessa että ulkomailla. Kiasman kanssa KOKIMO on tehnyt yhteistyöyä jo vuodesta 2014 alkaen. KOKIMO-ryhmään kuuluvat Kristian Ekholm, Markus Heino, Raisa Kilpeläinen, Viljami Lehtonen, Anna Murtola, Veera-Maija Murtola ja Anna Pöllänen.
KOKIMO altARS17 -happeningissa mukana ovat KOKIMOn lisäksi Biitsi, DJ Filmari, Dxxxa D, Emilia Kokko, Hanna-Kaisa Tiainen, Jenni Urpilainen, Johanna Porola feat. VJ Vixen, Kalle Rasinkagas, Kalle Ropponen, Keiska Ojala, Laura Murtomaa, Maija Mustonen & Aino Unkila, Markus Heino, Mysteerikaksoset, Niina Hosiasluoma, Niskanen & Salo, LoperTremmel, Salla Salin työryhmineen ja Raekallio Corp.
“Me valloitamme featuring-artistiemme kanssa Kiasman ja ARS17-näyttelyn, rönsyilemme näyttelyn teemojen ja teosten vieressä ja päälle. Olemme luoneet illan, jolloin museon, teosten ja yleisön rajat vuoroin liudentuvat ja terävöityvät”, Murtola jatkaa.
http://www.kiasma.fi/nayttelyt-ja-ohjelmisto/tapahtumat-ja-luennot/kokimo-altars17/
Photo: Finnish National Gallery / Petri Virtanen